Kuvaus

Kristiinankaupungin I apteekki – I Apoteket i Kristinestad

Apteekin layout tehokkaammaksi ja ilme uudeksi

Kristiinankaupungin apteekin ilme ja kalusteet olivat jo tulleet käyttöikänsä päähän, kun apteekkari Björn Mitts halusi asiaan muutoksen. Björn aloitti apteekkarina vuonna 2019 ja reilun vuoden kuluttua siitä muutos oli ajankohtainen.

“Tila oli ahdas ja hyvällä myyntipaikalla seinän takana oli apteekkarin huone vähällä käytöllä. Seinä matalaksi ja kalusteet uusiksi!”

Suunnitelma oli selvä: Ilme nykyaikaisemmaksi ja kaikki liikenevät neliöt käyttöön!

Jewall haluttiin uudistuksen suunnittelijaksi ja toteuttajaksi

Kun päätös uudistamisesta oli tehty, niin seuraavana tuli päätettäväksi projektin toteuttajan valinta. Apteekkarikollegojen esiintuomat kokemukset vaikuttivat päätökseen oleellisesti.

“Jewalliin päädyttiin puhtaasti hyvän maineen perusteella. Usea kollega on kiitellyt sujuvaa yhteistyötä Jewallin kanssa ja jälki niissä apteekeissa on todella siisti.”

Yhteistyön hyödyt olivat selkeitä ja Jewallin toiminta joustavaa

Tavoitteena oli saada moderni, valoisa ja tilava apteekki, jossa viihtyvät sekä asiakkaat että henkilökunta. Tavoitteissa onnistuttiin erinomaisesti.

“Koen henkilökunnan viihtyvyyden erittäin tärkeäksi, koska kun henkilökunta voi hyvin, niin asiakaspalvelukin paranee samalla.”

“Yhteistyö Jewallin kanssa sujui alusta lähtien loistavasti. Pari palaveria paikan päällä, yksi Teamskokous ja sitten sähköposteja suuntaan ja toiseen, hyvin sujuvaa. Saimme suunnitelmia, 3D-kuvia ja kaikki korjaustoiveet huomioitiin. Meille tämä kaikki oli helppoa kun kaikki suunnittelusta asennukseen hoidettiin yhtenä pakettina.”

“Voin lämpimästi suositella Jewallia vastaavin projekteihin. Oli ilo tehdä heidän kanssaan yhteistyötä!”

3D-visualisointikuvia

Toteuttamiamme apteekkeja

Katso kaikki referenssit

Ota yhteyttä!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Jewall Oy

Yli 30 vuoden ajan olemme mahdollistaneet satoja myymäläunelmia. Toteutuksia on tehty kokonaisten myymäläkonseptien luomisesta aina yksittäisiin esillepanokalusteisiin.

Toteutamme viihtyisät myymälätilat suunnittelusta toteutukseen omassa seinäjokelaisessa kalustetehtaassamme.

Myymälän uudistaminen on kanssamme helppoa. Ota ihmeessä yhteyttä!