Kuvaus

Seinäjoen 7. Alvar apteekki

Seinäjoen keskusta sai tauon jälkeen oman apteekin

Seinäjoen keskusta oli ollut jonkin aikaa ilman omaa apteekkiaan, kunnes apteekkari Iiris Ahopelto sai apteekkiluvan Seinäjoen 7. apteekkiin. Apteekkia oli kovasti odotettu, joten tarve oli ilmeinen.

“Sain apteekkiluvan uuteen Seinäjoelle perustettavaan apteekkiin keväällä 2021. Apteekin perustamisprojektin aloitin tilojen etsimisellä ja yhteistyökumppaneiden valitsemisella. Aikaa ei ollut liikaa hukattavaksi, sillä ajatus oli pitää apteekin avajaiset jo syksyllä. Jewall oli toteuttanut edellisen apteekkini kalustamisen viisi vuotta aiemmin. Ison projektin alkaessa minulle oli tärkeää valita toimija, jonka tiesin ennestään luotettavaksi ja osaavaksi. Tiesin että sovitut aikataulut pitävät ja projektia viedään eteenpäin yhdessä,”

Iiris Ahopelto, apteekkari

Keskustorin laidalla sopiva liiketila

“Liiketila vaikutti sopivalta ja sainkin Jewallilta nopeasti apua tilan suunnitteluun pohjapiirustuksen avulla. Se auttoi ratkaisevasti hahmottamaan/varmistumaan, että tila soveltuu apteekin käyttöön, Iiris kertoo ja jatkaa:

”Halusin toimivan apteekin, jossa asiakkaiden on helppo asioida ja työntekijöiden työskennellä. Kerroin toiveeni asiakas- ja taustatiloista ja niiden perusteella suunnittelu lähti käyntiin. Yhteistyö sujui todella hyvin. Sain Mikan ja Jaakon toimesta vielä hyviä vinkkejä tilojen toteutukseen. Aikatauluista muistuteltiin ja yhteyttä pidettiin puhelimitse, sähköpostilla ja tapaamisilla. Suhteellisen tiukka aikataulu ja kesälomat eri tahoilla toivat omat haasteensa, mutta kaikki sujui hyvin.”

Kesä, kärpäset, kesälomat ja nopea aikataulu

“Suunnitteluprosessi sujui vauhdilla ja kaikilla oli tekemisen meininki. Sain nopeasti kiinni Iiriksen ajatuksesta ja ehdotukseni apteekin toiminnallisesta pohjasta ja visuaalisesta ilmeestä saivat hyvän vastaanoton. Pienillä muokkauksilla löysimme sopivan toteutustavan. Ainoastaan nopea aikataulu antoi meille painetta, mutta meillä oli tahto korkealla ja kaikki saatiin ajoissa valmiiksi,” toteaa suunnittelija Jaakko Väisälä Jewallilta.

Jewallin palvelu on erinomaista ja lähtee asiakkaan tarpeista. Kaikki pienetkin toiveet otetaan huomioon ja niihin pyritään etsimään ratkaisu. Jewallin yhteistyö kaikkien projektiosapuolten kanssa sujui jälleen hienosti,”, apteekkari Iiris Ahopelto toteaa lopuksi.

Toteuttamiamme apteekkeja

Katso kaikki referenssit

Ota yhteyttä!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Jewall Oy

Yli 30 vuoden ajan olemme mahdollistaneet satoja myymäläunelmia. Toteutuksia on tehty kokonaisten myymäläkonseptien luomisesta aina yksittäisiin esillepanokalusteisiin.

Toteutamme viihtyisät myymälätilat suunnittelusta toteutukseen omassa seinäjokelaisessa kalustetehtaassamme.

Myymälän uudistaminen on kanssamme helppoa. Ota ihmeessä yhteyttä!