Kuvaus

Teerijärven apteekki

Apteekin toiminta vilkastui – uudistettu myymälän kalustus näkyy myyntiluvuissa

Esillepanon ja kalustuksen merkitys tuli konkreettisesti esiin, kun Teerijärven apteekin itsehoitopuoli uudistettiin muuton ja kalustusprojektin yhteydessä. Uudistetun myymälän kalustus ja kaunis esillepano ovat piristäneet apteekin asiakasvirtaa.

”Saimme Jewallilta erinomaisia ehdotuksia. Olemme olleet tosi tyytyväisiä lopputulokseen.”

Paula Ålkvist, apteekkari

Uuden kalustuksen tavoitteena viihtyisä myymälä ja toimiva kokonaisuus

Teerijärven Apteekki ja Jewall ovat toisilleen ennestään tuttuja; yhdessä on tehty jo kaksi apteekkia. Yksi Alavetelissä, toinen Teerijärvellä. Molemmat projektit saivat kipinänsä apteekin muuttotarpeesta, jolloin myymälän kalustuksen uusiminen on luontevaa.

Uusimman projektin tavoitteena oli saada apteekin itsehoitopuolen tuotteet entistä paremmin esille. Samalla tavoiteltiin nykyaikaisempaa ilmettä, kattavaa hyllytilaa sekä kaikin puolin toimivaa kokonaisuutta.

“Halusimme, että uusi apteekki on esillepanonsa puolesta mahdollisimman toimiva”, apteekkari Paula Ålkvist kertoo.

Jewall valikoitui apteekkarien suositusten perusteella

Kun Ålkvist etsi ensimmäistä kertaa ammattimaista kumppania apteekin kalustukseen, nousi Jewall esiin kollegojen suosituksesta. Tarkkaa ajatusta apteekin ilmeestä ei ollut, joten kalustetoimittajalta toivottiin kokemusta ja näkemystä toimialasta.

“Kaipasin yhteistyökumppanilta hyviä ideoita ja kokonaisuuden hahmottamista. Molemmissa paikoissa oli pelkät ulkoseinät, eli apteekin suunnittelu täytyi tehdä ihan alusta saakka”, Ålkvist täsmentää.

Moni Ålkvistin kollega oli käyttänyt omissa projekteissaan Jewallia, ja suositukset olivat toinen toisensa perään positiivisia. Tämä helpotti päätöksentekoa.

Myymälän kalustus eteni sovitusti ja tavoitteet toteutuivat

Koska ensimmäinen yhteinen projekti Alavetelissä meni hienosti ja kaikki sujui suunnitelmien mukaisesti, oli apteekkarille selvää, että Jewall on mukana myös Teerijärven Apteekin suunnittelussa ja kalustamisessa.

“Jewallilta Mika oli alusta asti mukana aktiivisesti ja auttoi tilan hahmottamisessa. Hänestä huomasi heti, että hänellä on näkemystä apteekkimaailmasta ja siitä, miten saamme tilasta toimivan”, Ålkvist kiittelee.

Projektin alkaessa Jewall toimitti muutamassa päivässä ehdotuksen uuden apteekin pohjapiirustuksesta. Ammattilaisten kokemuksesta ja näkemyksestä oli suunnitteluvaiheessa valtavasti apua.

“Saimme Jewallilta erinomaisia ehdotuksia. Olemme olleet tosi tyytyväisiä lopputulokseen”, apteekkari jatkaa.

Apteekin toiminta vilkastui uudistuksen myötä

Muuton takana oli toive paremmasta sijainnista sekä valoisammasta apteekista. Tavoitteet täyttyivät myös itsehoitopuolen esillepanon kannalta, sillä asiakkaiden on nykyään entistä helpompi tutustua osaston tuotteisiin. Myymälän kalustus ja esillepano toimii ja apteekki on valoisuutensa lisäksi viihtyisä niin henkilökunnan kuin asiakkaiden mielestä.

“Uudistus näkyy positiivisesti liiketoiminnassa. Toiminta on vilkastunut ja erityisesti itsehoitopuolen hyvä esillepano on nostanut tuotteiden myyntiä”, Ålkvist toteaa.

Ålkvist on ollut erittäin tyytyväinen Jewallin palveluun, ja hän paljastaakin haastattelun päätteeksi suositelleensa Jewallia myös apteekkarikollegoilleen.

Kuvia lopputuloksesta

Visualisointikuva: Vaasan Keskusapteekin suunnittelu

Voit suurentaa kuvaa klikkaamalla.

Onko saatavilla visualisointikuvaa Vaasan keskusapteekista? Timanttiset visualisointikuva vain mallina.

Ota yhteyttä!

Jewall Oy

Yli 30 vuoden ajan olemme mahdollistaneet satoja myymäläunelmia. Toteutuksia on tehty kokonaisten myymäläkonseptien luomisesta aina yksittäisiin esillepanokalusteisiin.

Toteutamme viihtyisät myymälätilat suunnittelusta toteutukseen omassa seinäjokelaisessa kalustetehtaassamme.

Myymälän uudistaminen on kanssamme helppoa. Ota ihmeessä yhteyttä!